Eva Agge. Kuva: Pietari Hatanpää

Viime vuoden Sairaanhoitajapäiviltä muistan naisen, joka puhui innostuneesti kotihoidosta ja omasta työpaikastaan. Ajattelin, että onpa mahtavaa, kun voi puhua työstään noin: me muutimme, me paransimme, me kehitimme. Kävimme kyseisen Tuula Ekmanin ja hänen vähintään yhtä innostuneen esimiehensä Anne Heikkilän työpaikalla katsomassa, miten sujuu kotihoito Kouvolassa.

Leena Heiskanen-Kurki puolestaan kertoi haastattelun lomassa olevansa hyvin iloinen siitä, että hän pystyy vaikuttamaan työhönsä Savonlinnan tehostetussa kotisairaanhoidossa ja kehittävänsä työtään mielellään. Jos joku asia ei toimi tai jos Heiskanen-Kurki huomaa epäkohtia, mitä hän tekee? Ottaa asian esille, alkaa etsiä tutkittua tietoa ja ratkaisee asian. Näin on kuulemma syntynyt esimerkiksi kotisaattohoidon toimintaohje. Voilà!

Entäpä sitten Kuukauden henkilö, Sairaan­hoitajaliiton Nouseva tähti -tunnustuksella palkittu Maria Lekari. Nuori sairaanhoitaja ja uusi kotihoidon saralla, mutta vau mikä ote työhön. Lukekaa, miten Lekari on tarttunut ongelmiin ja ratkaissut niitä.

Tätä kotihoidon teemanumeroa tuntuu yhdistävän sairaanhoitajien kyky huomata epäkohtia, nostaa ne esiin ja ratkaista ne.
Tarttis tehrä jotain -narinoita en enää jaksa kuunnella. Päästetään sen sijaan ääneen Tuulan, Annen, Leenan ja Marian kaltaisia sairaanhoitajia. Kuunnellaan mitä he sanovat ja katsotaan, mitä ja miten he tekevät.

Eva Agge
Päätoimittaja

Lue lehteä digitaalisesti: http://shlehti.sairaanhoitajat.fi/

Yes we can

Från Sjuksköterskedagarna i fjol kommer jag ihåg en kvinna som talade entusiastiskt om hemvård och sin egen arbetsplats. Jag tänkte att det är ju fantastiskt när man kan tala om sitt jobb så där: vi ändrade, vi förbättrade, vi utvecklade. Vi besökte med denna Tuula Ekman och hennes minst lika entusiastiska chef Anne Heikkilä arbetsplatsen för att se hur hemvården går i Kouvola.

Leena Heiskanen-Kurki berättade för sin del att hon var mycket glad över att kunna påverka sitt arbete i Nyslotts effektiverade hemsjukvård och att hon gärna utvecklar sitt arbete. Om någon sak inte fungerar eller om Heiskanen-Kurki märker missförhållanden, vad gör hon? Tar upp frågan, börjar söka evidensbaserad kunskap och löser frågan. Så lär t.ex. instruktionerna för vård hemma i livets slutskede uppkommit. Voilà!

Och hur är det med Månadens person, Maria Lekari som premierats med utmärkelsen Sjuksköterskeförbundets Uppgående stjärna. En ung sjukskötare och ny inom hemvården, men å vilket grepp på arbetet. Läs hur Lekari har tagit itu med problemen och löst dem.

Genomgående i detta hemvårdens temanummer verkar vara sjukskötarnas förmåga att märka missförhållanden, lyfta fram dem och lösa dem.
Något borde göras-historier orkar jag inte längre lyssna på. Låt oss i stället låta sjukskötare som Tuula, Anne, Leena och Maria komma till tals. Vi lyssnar på vad de säger och ser vad och hur de gör.

Eva Agge
Chefredaktör

Läs digital: http://shlehti.sairaanhoitajat.fi/

Översättning Hans Falck

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *