Eva Agge. Kuva: Pietari Hatanpää

Tässä teemanumerossa haluamme esitellä mahdollisimman monipuolisesti sairaanhoitajien ja kätilöiden työtä naistentautien parissa.

Toivottavasti aiheet koskettaisivat myös siksi, että ne liippaavat läheltä omaa elämänpiiriä.

Tälläkin kertaa juttuja lukiessani mietin, haluaisinko itse olla juuri tämän sairaanhoitajan potilaana. Kun käsitellään hyvin arkoja, intiimejä asioita, kaiken pitää synkata hoitajan ja hoidettavan välillä. Toivon kaikille alan ammattilaisille samaa asennetta kuin proktologisella hoitajalla Sinikka Lahtisella: ”Jotta potilas uskaltaa puhua, minulla täytyy olla valmiudet antaa vastauksia eikä punastella.”

Töissä-jutussa OYS:n Naistentautien poliklinikan sairaanhoitajat kertovat työstään ja kohtaamistaan asiakkaista. He pohtivat päiväkirjoissaan myös sitä, minkälaisia tunteita tilanteet herättävät ja miten säilyttää ammatillisuus vaikeissa tilanteissa.

Yhtenä työpäivänä vastaanotolla istuu alaikäinen tyttö ja poika. He ovat tulleet raskaudenkeskeytykseen, mutta saavat tietää, että raskautta ei voi enää keskeyttää: raskausviikkoja on takana jo reilusti yli 30. Sen ikäinen sikiö painaa parisen kiloa ja on nelisenkymmentä senttiä pitkä. Tunnelma on käsinkosketeltava, kun sairaanhoitaja kertoo tytöstä ja pojasta, jotka eivät ole uskaltaneet puhua kenellekään raskaudesta. Siinä he sitten istuvat sairaanhoitajan kanssa, joka on lääkärin lisäksi ainoa, joka tietää raskaudesta, ja totuttelevat uuteen tilanteeseen. On aika tärkeää, kuka siinä heidän seurassaan istuu, on läsnä ja ohjaa tilannetta.

Onnea heille ja kiitos koskettavista päiväkirjamerkinnöistä OYSilaisille.

Eva Agge
Päätoimittaja

Lue lehteä digitaalisesti: http://shlehti.sairaanhoitajat.fi/

Två kilo, fyrtio centimeter

I detta temanummer önskar vi presentera så mångsidigt som möjligt sjukskötarnas och barnmorskornas arbete med kvinnosjukdomar. Förhoppningsvis berör temat även därför att det tangerar den egna livsmiljön.

Även denna gång när jag läser artiklar funderar jag på om jag själv vill vara just denna sjukskötares patient. När man behandlar mycket känsliga, intima saker ska allt synka mellan sjukskötaren och patienten. Jag önskar att alla yrkesutbildade har samma attityd som proktologisjukskötaren Sinikka Lahtinen: ”Om patienten vågar prata måste jag ha svar, och jag kan inte börja rodna.”

I artikeln Töissä berättar sjukskötarna på UUS:s gynekologiska poliklinik om sitt arbete och de patienter de möter. De funderar i sina dagböcker även på vilka känslor situationerna väcker och hur de bibehåller professionaliteten i svåra situationer.

En arbetsdag på mottagningen sitter en minderåriga flicka och pojke. De har kommit för avbrytande av graviditet men får veta att graviditeten inte längre kan avbrytas: graviditetsveckorna är redan dryga 30. Ett foster av den åldern väger redan ett par kilo och är fyrtio centimeter långt. Stämningen är påtaglig när sjukskötaren berättar om flickan och pojken som inte vågade tala om för någon om graviditeten. Där sitter de sedan med sjukskötaren som utom läkaren är den enda som vet om graviditeten, och vänjer sig vid den nya situationen. Det är ganska viktigt vem som sitter där med dem, är närvarande och leder situationen.

Lycka till åt dem och tack för berörande dagboksanteckningar till UUS-folket.

Eva Agge
Chefredaktör

Läs digital: http://shlehti.sairaanhoitajat.fi/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *